Kirjailija Raimo Pesosen kotisivu

Tämä on Raimo Pesosen kirjallinen kotisivu. Pieniä uutisia ja arvostelusitaatteja.

sunnuntai 5. joulukuuta 2004

Imperiumi.netin arvio Artist ABC:stä

"Jonkinlaisia musiikkialan opuksia on ilmestynyt lähiaikoina pariinkiin otteeseen, mutta Artist ABC on monessa mielessä näistä kattavin. Kirja mainostaa itseään ensimmäisenä ammattilaisten kirjoittamana suomalaisen musiikkibisneksen käsikirjana muusikoille, artisteille, kuin myös muillekin alalla toimiville.

Artist ABC ei takaa menestystä, mutta luo edellytyksiä sen mahdolliseen saavuttamiseen ja ymmärtämään, miten musiikkiala toimii eri osapuolten kesken. Kirjan mukana tulee myös DVD, josta lisää myöhemmin.

Kirja auttaa pohtimaan, milloin musiikki on hyvä harrastus, milloin ammatti ja mitä ammattilaiseksi pyrkiviltä vaaditaan käyden läpi artistilta vaadittavia ominaisuuksia ja antaa kehitysohjeita, opastaa käytännön työssä, esittelee musiikkibisneksen toimintaa ja tekijöitä.

Kirjaa ei ole tarkoitettu pelkästään rock-ihmisille, vaan kaikille, joita musiikkiala kiinnostaa. Kirjan luonne on toki populaarimusiikissa. Pääpaino on suomalaisessa musiikkialassa, mutta myös ulkomaiden isommat markkinat ja niiden toimintatavat huomioidaan.

Kirjan hankalin puoli on sen luonne, koska jokainen lukija tuntee sen eri tavalla. Musiikinteko ei ole mansikoiden poimintaa, vaan hyvin pitkälle tunnepitoinen asia. Siksi toimiminen osana koneistoa antaa yhdelle sen "ahaa" -elämyksen, toiselle vastareaktion. Puritanisti ei varmasti koskisi pitkällä tikullakaan kirjaan. Kuitenkin kaikki asiat, mitä kirja sisältää ovat faktoja, jotka painetussa muodossa saattaa saada aikaan erilaisen reaktion, kuin vain kaukaisena ajatuksena siellä takaraivossa. Tästä syystä itselleni esim. kirjan alku oli vähän sellaista liirumlaarumia. Ensimmäinen osa "tunne itsesi" oli vähän turhaa itsensä analysoimista. Välillä kirjaa lukiessaan tuli tunne turhan suunnitelmallisesta artistiksi ryhtymisestä tai ajatus "pitkän tähtäimen suunnitelmia menestykselliselle uralle". Tätähän kirja ei suinkaan ole ja se tekeekin selvän eron harrastelijan ja artistin välillä. Viime kädessä on kuitenkin itsestä kiinni, kuinka paljon haluaa antaa itsensä musiikkibisneksen vietäväksi.

Kirjan luettuaan ymmärtää musiikkialaa huomattavasti paremmin, jossa "minä-minä-minä" persoonat eivät loppupeleissä kauaa varpaille hypi. Kirjan lopussa on lisäksi liite-esimerkkejä mm. kustannus-, management- tai ohjelmamyyntisopimuksista, sekä hyvin kattava musiikkialan sanasto.

DVD

Siinä, missä kirja loi pohjan, antaa DVD käytännön kuvaa. DVD toimii toki itsenäisenäkin teoksena, mutta parhaimmillaan se on kirjan rinnalla. Haastatteluissa on Suomen eturivin artisteja laidasta laitaan, kuten mm. Alangon veljeksistä ne kaksi tunnetuimpaa, CMX:n A.W. Yrjänä, HIM:n Ville Valo, Nightwishin Tuomas Holopainen ja Tarja Turunen kuin myös teini-idoleiden, Idols-tähti Antti Tuiskun ja räppäri Pikku G:n näkemyksiä. Parasta ja hauskinta kuunneltavaa on Kotiteollisuuden Jouni Hynysen rennot kommentit. Artistien näkemykset eivät paljoa toisistaan eroa.

Lisäksi levyllä haastatellaan artistien ympärillä toimivia ihmisiä: keikkajärjestäjiä, kustantajia, levy-yhtiön edustajia, studiohenkilöitä, stylisteja jne... niin Tavastian Merimaa kuin Finnvoxin Karmilakin ovat aika itseoikeutettuja henkilöitä näihin haastatteluihin. Ja asiaa riittää.

Materiaalia on DVD:llä sen verran paljon, että yhdeltä istumalta kaiken sisäistäminen ei kyllä onnistu. Huonona puollena DVD:llä on sen kankea toteutus. Kaikki haastattelut ja kysymykset pitää hakea erikseen valikosta. Artistien kaikki viisi kysymystä ovat samoja, joten niistä saa sinänsä varsin hyvän kokonaiskäsityksen asioista, mutta sujuvuuden kannalta ne olisi voitu toteuttaa helpommaksi.

Summa summarum: teos ansaitsee papukaijamerkin. En kuitenkaan mielelläni arvioisi tätä pisteytyksillä, koska kirjan koulukirjamaisuus antaa toiselle kokonaisvaltaisen käsityksen asioista, siinä missä toiselle se voi olla jo täysin tuttua tekstiä. Sanottakoon kuitenkin, että sekä kirja ja DVD ovat kumpikin hyviä. Ne ovat hyvin informatiivisia, selkeitä ja helposti omaksuttavia, joten näiden ominaisuuksien puolesta kumpikin teos ajaa asiansa."

Janne Rintala / imperiumi.net 5.12.2004