"Artist ABC –kirjan tapainen opus pitäisi löytyä jokaisen musiikkia vähänkään vakavammin harrastavan ihmisen hyllystä. Kirjaan on koottu sellainen perustietämys musiikkibisneksestä, mikä on jokaisen levy-yhtiöön aikovan artistin paras osata ja ymmärtää. Artist ABC:tä voisikin hyvin kutsua myös nimellä Music Bisnes for Dummies.
Perusajatus kirjassa on hyvä ja eri osa-alueet on otettu mukaan melko kattavasti. Yksittäisten aiheiden käsittelyssä tosin on jääty hieman liian pintaraapaisutasolle, jos lukijalla on edes jonkin verran aikaisempaa tietämystä alasta. Kirja on rakennettu johdonmukaisesti ajatuksella, että artisti on puhtaasti artisti, ja muut ympärillä tapahtuvat asiat hoitaa muut ammattilaiset. Hyvä lähestymistapa on tämäkin, mutta Do It Yourself –henki on käytännössä jätetty kokonaan syrjään. Toisaalta kirja ei ole kuin reilut 150 sivua toimitettua asiaa, joten johonkin on raja pakko ollut vetää. Tämäntyylisesta kirjasta saisi helposti ainakin neljä kertaa näin pitkän.
Kirja on jaettu viiteen osaan. Ensimmäisessä käsitellään sitä mikä ja kuka artisti/bändi on ja mitä se haluaa. Toisin sanoen pitää selvittää itselleen mitä haluaa ja haluaako sitä riittävän paljon. Musiikkibisnekseen lähtö on täysin samanlaista panostus kuin muukin bisnes eli päästäkseen hyvään alkuun pitää töitä tehdä oikein tosissaan. Kakkososassa käsitellään sitten itse musiikkibisnestä. Asialistalla ovat melko kattavasti alan toimijat. Kustantajan, managerin, ohjelmatoimiston, median ja monen muun roolia pähkäillään, mutta tässä osassa varsinkin pintaa raapaistaan välillä aivan liian helläkätisesti. Perustiedot varmasti saa myös tällä, mutta syvempään tiedonjanoon tästä ei juurikaan ole apua.
Kolmas osa käsittelee sitten itse käytännön työtä. Eli mitä artisti/bändi oikein tekee. Käytännön työhön –osio onkin kirjan parasta osaa. Osiossa annetaan mm. ohjeita miten rakentaa hyvä demopaketti, miten lähestytään mediaa ja pohditaan sitä, mitä artistin kannattaa ottaa huomioon ulkoista ilmettä luodessaan. Kaksi viimeistä osiota ovatkin sitten enemmän pohdiskelua miten homma saadaan (mahdollisesti) toimimaan. Artistina musiikkibisneksessä –osiossa pohditaan mm. tulkitsijan ja tekijän eroja ja viimeisessä Menestys-luvussa puolestaan sitä mitä menestys sitten oikeastaan on. Varsinkin menestyksen määritteleminen on jokaisen artistin subjektiivinen näkemys ja pohjautuu tietenkin siihen millaisia tavoitteita on asetettu. Menestys-osio esittää mm. Kimmo Valtasen pro gradu –työssä esittelemän 4H-mallin, jonka avulla menestystä pyritään mittaamaan liiketaloustieteen kautta.
Lisänä Artist ABC sisältää mm. musiikkitermien selityksiä, pitkän listan erinäisiä osoitteita, erittäin hyvän sopimusesimerkkiosion ja bonuksena mukana on vielä DVD. DVD:llä on haastateltu kotimaisia alan ammattilaisia niin artistien kuin bisneksentekijöiden puolelta. Artistihaastattelut ovat loppujen lopuksi melko tylsiä. Jotain erikoisempaa näkökulmaa olisin itse ainakin niihin kaivannut. Nyt ne jäivät aika perinteisiksi artistihaastatteluiksi. Mielenkiintoisempi osa olikin bisnes-puolen edustajat. Tosin täälläkin muutamat osat olivat aivan liian hätäisesti ja päämäärättömästi kyhättyjä. Managerien ja keikkamyyjien jutustelut olivat sieltä mielenkiintoisimmasta päästä. Levy-yhtiöksi olisi voinut valita kyllä jonkun muun kuin yhden major-levymerkin.
Kokonaisuutena kirja toimii hyvänä for dummies –tyylisenä teoksena, mutta juuri sen pidemmälle kirjasta ei ole apua. Laajempi käsittely olisi ollut paikallaan useammassakin kohdassa. Lisäksi pienten toimijoiden sivuaminen edes jotenkin olisi ollut toivottavaa. Esimerkiksi isojen ja pienten levy-yhtiöiden toiminnassa on melkoisesti eroa. Aika harva artisti loppujen lopuksi kuitenkaan päätyy isolle levy-yhtiölle ja silloinkin näiden asioiden olisi paras olla jo hallussa."
Tero Kallio / Noise.fi 4.2.2005