Kirjailija Raimo Pesosen kotisivu

Tämä on Raimo Pesosen kirjallinen kotisivu. Pieniä uutisia ja arvostelusitaatteja.

lauantai 26. maaliskuuta 2011

Voiman Kuinka ei voi ajatella -arvostelu

"Romaani on rock
4/5

Raimo Pesosella on sanottavaa ja persoonallinen tapa sanoa se. Rockin monitoimimiehenä tunnettu Riemu-Raimo on armoitettu tarinankertoja. Kuinka ei voi ajatella on nuoren miehen kasvukertomus, ja siinä liikutaan rockmaailmassa.

Eletään 1990-luvun alkua, ja päähenkilö Joona bändeineen lähtee Saksaan valloittamaan maailmaa. Tästä edetään nykyhetkeen. Roudariksi päätynyt Joona on saanut tarpeekseen muuttuneesta rockbusineksesta ja löytää itsensä lumen peittämänä pohjanmaalaisesta ojasta.

Seksi- ja huumesekoilut kuvataan inhorealistisuutta lähentelevällä tyylillä, myös bänditoiminnan kuvaus on tarkkaa. Se kertoo, miltä soittajasta tai miksaajasta tuntuu milläkin hetkellä.

Pesonen kuljettaa päähenkilöään vuosikymmenten läpi. Kirjan yksi sivujuonne on sota ja sotahistoria. Suomen historia sadan viime vuoden ajalta käydään läpi sivun pituisena muistiona, jossa saavat kyytiä ajopuuteoria ja yya-sopimus.

Raimo Pesonen on löytänyt kirjailijana oman äänensä. Kuinka ei voi ajatella on hieno osoitus siitä, kuinka todellakin voi ajatella."

Timo Kalevi Forss / Voima 3/2011

perjantai 25. maaliskuuta 2011

Sitaatti-inspiraatioita

Kuinka ei voi ajatella on esillä Sitaatti-inspiraatioita -blogissa.

"Jos pitäisi tiivistää Kuinka ei voi ajatella, sanani olisivat, että sujuva ja syvällinen. Kuin Juha Itkosen popmaailmaan sijoittuvan romaanin Anna minun rakastaa enemmän (2005) päähenkilö olisi saanut rockmaailmasta kaverin Raimo Pesosen Kuinka ei voi ajatella -romaanin (2011) Joonasta."

Kuinka ei voi ajatella Helsingin Sanomissa

Helsingin Sanomat julkaisi ensimmäisen Kuinka ei voi ajatella -arvostelun tänään.

"Elämä on vuoristorataa rokkibändin kanssaRaimo Pesosen toinen romaani on kuin esikoinen.
Tuore Kuinka ei voi ajatella on Raimo Pesosen toinen romaani. Mutta se on aivan kuin esikoinen.
Kaksi vuotta sitten ilmestynyt Erityisosaajia kuvasi terävästi muutamaa syrjäytynyttä. Nyt Pesonen (s. 1968) kertoo yhden nuoren miehen odysseian. Mies lähtee rokkibändin kanssa Hampuriin hakemaan vauhtia kansainväliselle uralle.
Nuoren miehen harharetket ja rokkibändin koheltaminen sekä ponnahtelu unelmien ja karun todellisuuden välillä on niin monesti kerrottu, että Pesosen valintaa voi pitää jo uskaliaana.
Kaikki kliseet käydään läpi, ikävä kyllä. Juodaan viinaa, mennään naisiin, sorrutaan kovempiinkin aineisiin. Myös koko joukko huonoja vitsejä on pitänyt ängetä mukaan.
Pesosen romaania voi verrata vuoristorataan. Romaani nimittäin alkaa komeasti, kun muistinsa menettänyt mies murtautuu taloon Pohjanmaalla. Uteliaisuus herää kuin tehokkaan trillerin alussa.
Mutta sitten seuraa hurja pudotus bändielämään. Pitkässä takaumassa lähdetään tien päälle, ja yksi esikuvista saattaa hyvinkin olla Jack Kerouacin beat-miesten menoa kuvaava Matkalla. Kerronta tosin luisuu enemmän Kalle Päätalon suuntaan.
Silloin kerrotaan kaikki nippelit ja nuppelit, jotka matkan varrelle sattuvat. Jokainen juotu olut ja jokainen mieleenjuolahdus tuntuu päässeen kirjan sivuille. Romaanin muoto ja juoni ovat väliin yhtä hukassa kuin sen kuvaaman Black Babylon -yhtyeen soittajat, kun ura ei lähdekään urkenemaan.
Mutta jossain puolenvälin paikkeilla Pesosen kerronta lähtee uudestaan vetämään, kun minäkertoja Joona rantautuu äänimieheksi syrjäseudulle. --"
Jukka Koskelainen / HS

Arvostelu löytyy kokonaisuudessaan täältä.

torstai 17. maaliskuuta 2011

Pokkitörmän tähystäjä

Kaleva julkaisi tänään Pokkitörmän tähystäjä -palstallaan Kuinka ei voi ajatella -aiheisen jutun, jossa tarkastellaan kirjan Ouluun sijoittuvia jaksoja.

torstai 10. maaliskuuta 2011

Dumari Vuoden kauneimpien kirjojen kokoelmassa

Dumari on mukana Vuoden kauneimpien kirjojen kokoelmassa. "Dumari astelee kirjakäräjille omintakeisena ja lahjomattomana. Kansi on mustavalkoisuudessaan vaikuttava, versaalikirjainten välistä pujottautuu tuomarin dickensiläinen hahmo. Valkoisen, mustan ja mustemman vaihtelut syntyvät matan ja kiillon kontrastista. Sopivasti rokahtavaa taittoa tahdittavat kuvat menneiden vuosien sarjakuvalehdistä, konserttijulisteista ja muista dokumenteista. Laaja kokonaisuus pysyy kasassa ja kiinnostaa myös selailijaa", toteaa Suomen kirjataiteen komitea Jussi Karjalaisen työstä.

keskiviikko 2. maaliskuuta 2011

Julkaisupäivä

Tänään on Kuinka ei voi ajatella -romaanin julkaisupäivä. Kirjan löytää asiallisesti varustetuista kaupoista, kuten Ad Libriksestä. Julkaisu antaa myös mainion tekosyyn kerääntyä kuuntelemaan hyvää musiikkia Bar Looseen tänään klo 20:00 alkaen.