 |
| Kuva: Turun Sanomat |
"Kuinka ei voi ajatella on kasvukertomus, jossa nuori mies Joona lähtee kavereineen rämällä pikkubussilla Saksaan luomaan rockuraa. Kotona ei odota kukaan, ja tulevaisuus on rakennettava itse.
Soittamaankin päästään mutta Joonan varsinainen leipä tulee sekalaisista pesteistä muiden bändien roudauksesta kiertuemanagerin hommiin. Samalla elämä alkaa viedä porukan jäseniä eri suuntiin.
Nainen muuttaa Joonan maailman, ja kohta jo tuhoaa sen. Savuavista raunioista horjuu murtunut mies, joka ryhtyy toteuttamaan hidasta itsemurhaa kaikilla käsiin saatavilla myrkyillä. Sattuma heittää kuitenkin uusiin ympyröihin, joista löytyy loiva kierre ylöspäin.
Lopulta tie vie takaisin kotikonnuille, vaikka maata ei ole tuntea entisekseen kaikkien muutosten jäljiltä. Mutta eipä ole Joonakaan enää sama ihminen – elämä on hionut miehestä toisen.
Elämänmakua muistijäljistä
Raimo Pesonen jäi kirjailijana mieleen jo lupaavalla esikoisellaan Erityisosaajia (2009). Lisäksi hän oli mukana tässä välillä julkaistun Tuomari Nurmio -historiikin Dumari (2010) kirjoittajakunnassa.
Kuinka ei voi ajatella -romaanissa Pesonen kuvaa lähimenneisyyttä ja nykymaailmaa säväyttävän tarkasti. Muutos teoksen kertojan lapsuusmaisemista 1990-luvulle ja edelleen tälle vuosituhannelle kytkeytyy todellisuuden muistijälkiin historiallisine tapahtumineen ja musiikillisine aikamerkkeineen.
Todentuntu vakuuttaa myös Joonan persoonassa. Ajatusmaailma sekä käyttäytyminen kaveribändissä ja omaa taivaltaan raivaavana selviytyjänä ovat kuin suoraan elämästä.
Joonan hahmossa yhdistyykin monenlaisia piirteitä, joista osa on arvatenkin ammennettu kirjoittajan omista vaiheista populaarikulttuurin monialatoimijana – Pesoselta löytyy praktiikkaa muun muassa DBTL-organisaatiosta sekä levy-yhtiö- ja bänditoiminnasta.
Sukupolviromaanin merkit
Pesonen solmii Joonan vaiheista vahvan romaanin. Yhden kertojan näkökulma kantaa hienosti luoden teoksen sisällön kanssa saumattomasti toimivan ajankulun tunnun.
Teksti kartoittaa herkkävireisesti kertojan ajatukset ja mielenmaiseman vääjäämättömän muuttumisen iän karttuessa.
Eri aikatasot on hajotettu romaanissa sykliksi, jonka minäkerronta nivoo yhteen. Alun herääminen oudoissa olosuhteissa saa vähitellen täydentyvän selityksensä romaanin edetessä.
Pesosen kertojanlahjoista viestivät myös populaarikulttuuriviitteiden taitava käyttäminen. Siinä missä vaikkapa Nick Hornby ammentaa musiikista tekstiinsä merkittävästi sisältöä, Pesoselle riittää vihjaus.
Kuinka ei voi ajatella tuntuukin alusta loppuun täysiveriseltä sukupolviromaanilta."
